TAMPEREEN 22. FLAMENCOVIIKOLLA KOHTASIVAT YHTEISÖLLISYYS JA MONITAITEELLISUUS


Tampereen 22. Flamencoviikkoa vietettiin 28.6.-1.7.2017. Vaikka festivaalin ajankohtaa oli aikaistettu, aiemmista vuosista tuttuun tapaan Flamencoviikko toi kaupunkiin auringonpaisteen, joka jatkui Avajaisista viimeiseen iltaan asti. Festivaalin esityksiin ja kursseille osallistui yhteensä yli 1000 kävijää. Eniten katsojia veti festivaalin pääesitys, Compañía Leonor Lealin Mosaicos-teos Pakkahuoneella perjantaina 30.6. Espanjalaisten tähtien lisäksi festivaalilla nähtiin kovatasoista suomalaista flamencoa, kuten Katja Lundén Companyn FLAMENCOSAUNA-teos, joka sai ensi-iltansa festivaalilla torstaina 29.6.

Flamencoviikko kerää joka kesä yhteen flamencon harrastajia, ammattilaisia ja tanssista, musiikista sekä kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä. Flamencon tuottama yhteisöllisyys näkyi ensimmäisenä iltana vietetyssä Tampereen flamencoyhdistyksen 20-vuotisjuhlassa, johon oli kutsuttu kymmeniä esiintyjiä ympäri Suomen. Hällä-näyttämön lavalla esiintyi muun muassa jo 1970-luvulla aloittanut ja kunnioitettavan pitkän uran tehnyt laulu- ja soitinyhtye Taljanka.

Festivaalin teema ”Vapauden Säkeet” kytki flamencon Suomen 100-vuotisjuhlaan ja sananvapauteen. Teemaa tutkittiin festivaalin aikana monitaiteellisissa tilaisuuksissa, joissa flamencon ilmaisukieli kohtasi sana- ja kuvataiteen.

Torstaina 29.6. ensi-iltaesityksensä sai Katja Lundén Companyn FLAMENCOSAUNA-teos. Kari Heiskasen ohjaamassa ja Kimmo Pohjosen musiikkia hyödyntävässä teoksessa hikistä tanssin ja ilmaisun energiaa jakoi Katja Lundénin lisäksi viisihenkinen Machina Flamenco -ryhmä. Suomalaista saunakulttuuria flamencon rytmeihin ja liikkeeseen punovan esityksen jälkeen ilta jatkui Ravintola Telakalla Pohjois-Suomesta lähtöisin olevan flamencoduon Anna Murtolan ja Joonas Wideniuksen konsertissa.

Perjantaina 30.6. viikon pääesiintyjä Compañía Leonor Lealin teos Mosaicos ihastutti Pakkahuoneen yleisön taidokkuudellaan ja koristeellisuudesta riisutulla ilmaisukielellään. Jerez de la Fronterasta kotoisin olevan Lealin kanssa lavalla kommunikoivat kitaristi Salvador Gutierrez, laulaja Javier Rivera ja perkussionisti Raúl Botella. Andalusialaisista mosaiikeista inspiraationsa saaneessa teoksessa kuultiin ja nähtiin häivähdyksiä geometriasta, symmetriasta ja pienten osien muodostamista kokonaisuuksista.

Festivaaliviikko sai yhteisöllisen huipennuksensa perinteikkääksi muodostuneiden Avointen Lauteiden ottaessa paikkansa Teatteri Telakalla lauantaina 1.7. Flamencon harrastajat ja ammattilaiset ympäri Suomen täyttivät lavan kahden näytöksen ajan. Esityksissä liikuttiin koskettavista tunnelmista riemukkaisiin, kun lavalla nähtiin muiden muassa Federico Garcia Lorcan runouden lausuntaa, sananvapauden ja ihmisoikeuksien asemaa tutkiva teos sekä kymmenen tanssijaa lavalle mahduttaneen Palavana-ryhmän esitykset. Yhteisen sevillanas-tanssin myötä paketoitiin tämän vuoden Flamencoviikko, joskin flamencokitara ja -laulu kaikuivat Tampereen kesäisessä yössä vielä pitkään esitysten jälkeen.

Yhteydenotot ja lisätiedot: Anne Hyvärinen, Tampereen flamencoviikko ry:n puheenjohtaja +358 40 705 6265, anneh91[at]gmail.com / www.tampereflamenco.com