Patricia Guerrero: “Flamenco on vapauttanut minut monta kertaa”

El Periodico Extremadura haastatteli flamencotanssija Patricia Guerreroa 2.6.2018
Käännös ja editointi Annu Aho ja Tuuli Kurkipää

 

Flamenco on vapauttanut minut monta kertaa

 

Monesti palkittu flamencotanssija Patricia Guerrero ei kuluta aikaansa voittoja juhlien, vaan jatkaa tiivistä työskentelyä. Hänen uusimman teoksensa “Dystopia” ensi-ilta on syyskuussa Sevillan Flamenco Biennaalissa. Teos jatkaa feminististä taistelua, jota parhaillaan maailmankiertueella oleva “Catedral” on mitä suuremmissa määrin. Teosten roolihahmot taistelevat määrättyjä roolejaan vastaan painostavassa ilmapiirissä ja Guerrero pelastaa heidät tanssillaan.

Mistä Catedralissa on kyse?

– Luulen, että se on ollut olosuhteiden, hyvien sattumien ja ainesosien summa. Aihe on myös hyvin ajankohtainen: feminismi ja naisen voima voittaa esteet. Tässä teoksessa on uskonnollinen kehys. Uskon, että ihmisiä on koskettanut teoksen energia ja he ovat nähneet itsensä roolihahmoissa tai rakastuneet niihin. Näin riippumatta siitä, missä päin maailmaa olemme esiintyneet.

Miksi macho-kulttuuri on esitetty vain uskonnollisessa ympäristössä, kun sitä valitettavasti on kaikkialla?

– Tulen katolilaisesta perheestä eli se ei ole minulle lainkaan kaukainen asia. Hengellisyys on tärkeä osa tätä teosta. Katedraalinen ympäristö antoi hengellisyyttä, soinnukkuutta ja mahdollisuuden luoda voimakas tunnelma.

Näyttämöasetelma yllättää, ehkä pelästyttääkin 

– Kyllä. Ensimmäisessä kuvassa on nainen barokkipuvussa ja niiden raskaiden kankaiden painon alla. Painostavuus tulee myös valoista, äänistä ja kirkon kelloista. Yhtäkkiä puku avautuu ja yleisö ajattelee “Voi hyvänen aika. Kuinka tuo tyttö voi tulla tuolta?”

Alkuun ilma on hapeton ja häntä kielletään tanssimasta. Hän ei voi tanssia kunnolla pukujen vuoksi, jotka tässä tapauksessa edustavat tukahduttamista ja sortoa. Hän vapautuu tästä paineesta samalla, kun riisuu pois pukukerroksia.

Huomaan että käsittelet tanssia arkkitehtuurinomaisesti

– Siihen on vaikuttanut paljon myös ohjaaja Juan Dolores Caballero. Uskon, että suuret nerot käsittelevät tanssia ja kaikkea liikettä arkkitehtuurina. Tanssi on kuin talo, jolla on perustukset, seinät, lattia, katto. Catedralin perusta on kieli ja historia. Flamenco on roolihahmoja varten ja olen luonut liikekielen heitä varten.

Catedralissa flamenco vapauttaa. Kuinka monta kertaa flamenco on vapauttanut sinut?

– Flamenco on vapauttanut minut monta kertaa! Se on päästänyt minut pois murheellisista hetkistä ja ollut mukana ilon hetkissä. Minulla on onni ilmaista itseäni tanssin kautta. Se on terapiaa. Tanssi parantaa.

Catedralissa ja uudessakin teoksessasi on feministinen ote. Oletko aktivisti?

– No, olen feministi, koska olen nainen. Olen aina tuntenut itseni ja ollut vapaa, muttei minulla ole mitään konkreettista tavoitetta. Yksinkertaisesti, olen nainen ja roolihahmot, jotka teen, teen siitä lähtökohdasta. Ja valitettavasti naisilla on paljon sanottavaa, koska ovat tulleet kaltoinkohdelluiksi ei vain fyysisesti vaan myös henkisesti. Feminismi tarkoittaa minulle naisten oikeuksien puolustamista ja sitä, että saamme äänemme kuulumaan.