Alkeistason
flamencolaulukurssilla perehdytään mm. seuraaviin sisältöihin:
- Flamencolaulun erityispiirteitä melismoista lausumiseen
- Tekniikka ja tulkinta tasapainossa
- Tangos de Granada ja bulería – käyttöletroja
tanssin säestykseen
Anna Murtola
Anna Murtola on oululainen flamencolaulaja ja flamencolaulunopettaja.
Uransa 1990-luvun lopulla harrastuksena aloittanut laulaja on koonnut
oppinsa sekä espanjalaisten laulajien tiiviskursseilta että
itseopiskelun myötä, mutta näkemyksensä flamencolaulun
pedagogiaan ja teknisen pohjan lajiin hän on käynyt hakemassa
ennen kaikkea Espanjasta, Granadasta.
Tärkeimpiä opettajia ovat olleet Kaari Martin, Miguel
Poveda, Matilde Goméz, Sensi Martos ja David Sorroche.
Aktiivisesti esiintyvä artisti toimii solistina oululaisissa
Bajo Cero ja La Pandilla –kokoonpanoissa, opettaa sekä
säännöllistä laulukerhotoimintaa että tiiviskursseja
ja yksityistunteja. Tietämys flamencotanssin rakenteista ja
laulun liittyminen niin kitaran kuin tanssinkin väliseen yhteistyöhön
juontaa juurensa tanssiharrastuksena alkaneesta rakkaudesta flamencoon.
Anna opettaa edelleen myös tanssia alkeis-perustasolla.
Tampereen flamencoviikoille Anna tuo kuumia tuulia suoraan Sevillassa
kesäkuussa viettämältään opintomatkalta!
Kuva: Pirjo Lempeä
|